Olimme viime viikolla parin yön veneretkellä taas.
Menimme ensin Linnansaaren Perpulanluhtaan, mutta se tuntui että ei ole oikein meidän paikka ja niin siirryimme tuttuun Sammakkoniemeen. Tällä kertaa oli vähemmän koiria ja käärmeitä. Isäntä koitti taas tutustuttaa minua rantakäärmeeseen, mutta koska emäntä kielsi ensitapaamisella minun mennä edes lähelle moisia elikoita, en ollut huomaavinani niitä.
Linnansaaresta lähdimme Järvisydämeen Rantasalmelle ja siellä olikin hyvä beach jossa otimme aurinkoa ja vähän kuohuvaa juomaa emännän kanssa. Kävin uimassa kolme kertaa, hieman autettuna tosin. Isännän kanssa kävimme Aikhituvan terassilla patikoimassa, muuten otimme oikein rauhallisesti helteen takia. Savotanraitilla oli joku poloinen Husky häkissä, oli sillä kuuma varmaan ja siksi vähän ärtyisä minulle. Hienoja paikkoja, suosittelen käymään jos on maisemissa.
Tänään torstaina kävimme mätsäreissä täällä Varkaudessa. Tapansa mukaan isäntäväki unohti taas kaiken... ajelimme hakemassa rokotustokareita jne. mutta silti unohtui kamera. Koska armas Nokiamme on loppumassa ja heidän uudet hienot älypuhelimet ovat kotona rikkonaisina kaikki tyynni, jouduimme ottamaan kuvia aika vanhalla puhelimella (jolla kuitenkin edes pystyy soittamaan) Yhdestä kuvasta edes erottaa kumpi on koira ja kumpi emäntä. Saatiin punainen nauha, mutta sitten tiputtiin. Nätti kuulemma olen, mutta ei sais peitsata. Tyhmää. Isäntä yltiöpositiivisena näki hyvän puolen siinä että minun häntää ei tarvitse pitää kädellä, se kyllä sojottaa niin nätisti aina kaarella että ei mitään rajaa.
Mätsäreissä minua taas kutsuttiin vaikka minkä rotuiseksi, perinteinen Snautseri nyt tuli joka kulmalla. Eksoottisin oli isännän kuulema kommentti katsojien joukosta.
Eräs mies oli innoissaan hehkuttanut vaimolleen että tuo musta on ihan kuin heidän koira. Isäntä kysynyt että onko teilläkin Kerry? Ei kuulemma kerry mitään, heillä on Suomenpystykorva? Poikkeuksen teki eräs rouva joka tuli jututtamaan ja kysyi että olenko Kerrynterrieri.
Mieleen jäi myös vanhemmat rouvat jotka ihasteli miten sileä ja ihana turkkini on ja sitä että heidän tekemät jauhelihapihvit eivät välttämättä kelpaa minulle, ihme koira :)
Ainiin, meinas unohtua päivällä tehty lenkki. Menimme rantaan ja siellä oli mätsärituomarimme Laura laumansa kanssa. Huomasin heti että nyt pääsen tutustumaan Irlanninsusikoira Peran kanssa. Laura kysyi että saako Pera haistaa... no se tuli lähelle ja totta kai koitin pääsisinkö kiipeemään sen selkään kyytiin. Pera ei tykännyt ja konahti. Ehkä jopa hetken olin hämilläni, mutta sitten kiinnosti kaikki taas valtavasti. Kumma kun ei oikein kukaan ymmärrä jos vähän kiipeilen selkään.
Staffi Hemmo oli kokoajan hieman vaivaantuneen oloinen, se kuulemma häpesi minun riekkumista kertoi isäntä myöhemmin. Hienoja lajitovereita silti!
