Verijälkeä ja purjehdusta

Olimme isännän kanssa perinteisellä rantatien lenkillä kun havaitsin metsässä liikkuvan miehen. Miehen touhu näytti vähän erikoiselle... se tarpoi risukossa ja sillä oli joku naru perässään. Katsoin ensin että pitää olla tosi pieni koira tuon narun perässä, kun se hukkuu kokonaan kanervikkoon? Sitten sieraimiini tunkeutui outo haju. Oli pakko ryhtyä haistelemaan oikein tarkasti pää pystyssä.

Metsien mies huusi isännälle: 'Näyttää varmaan vähän oudolle... tiedätkö mitä olen tekemässä?'
Isäntä vastasi että on minulla vähän hajua mitä olet tekemässä, niin oli hajua minullakin. Se oli kuulemma joku verijälki jota mies metsään veti. Hän ehdotti että testaisimme, kun koira (minä) näyttää haistavan veren tieltä käsin. Isäntä kieltäytyi kohteliaasti, että emme viitsi sotkea jälkeä.
Seuraavana iltana tapasimme samalla lenkillä tämän miehen ja Grand Basset Griffon Vendeen merkkisen koiran joka oli nimeltään Elli. Elli oli seurannut juuri jäljen ja niimpä mekin tohdimme kokeilla jälkeä.
Löysin isännän opastuksella ns. makuun josta jälki alkoi. Seurasin jälkeä muutaman kymmenen metriä läheiselle ojalle, mutta sitten Elli sotki taas ajatukseni. Isäntä ja tuo metsien mies tuntuivat olevan innoissaan suorituksestani? Tuntuivat sopivan jälkien teosta ja vaihtoivat puhelinnumeroita.

Niimpä eräänä päivänä tuo mies tuli meille ja lähdimme läheiseen metsään. Täällä olikin jälki jonka nuo konnat olivat käyneet tekemässä jo kahta vuorokautta aikaisemmin. Isännän ohjattua minut ensimmäiselle makuulle tutkin sitä tarkasti ja sitten seurasin jälkeä noin metrin. Katsoin isäntää että näinkö tämä homma toimii? Se oli innostunut ja kertoi minulle että se on jälki, seuraa. Seurailin jälkeä helposti mäkeä ylös ja sitten tuli makuu. Eikä mikä tahansa makuu, siellä oli luun näköinen puun karahka jonka alla oli muovipussi. Pussissa oli naudan kuivattua mahalaukkua palanen! Tämä ei olekkaan mikään tyhmä laji.

Tämän jälkeen on käyty muutaman kerran seurailemassa helpohkosti noita miesten 'jälkiä', pääasia että aina siellä lopussa on jotain herkkuja. Viimeksi ei vaan mennyt oikein putkeen, päästyäni loppuun ja nautittuani nakkiherkun satuin pyörähtämään maa-ampiaispesään... ei ollakkaan pitkiin juostu niin kovaa kotiin. Vielä sisällä isäntä kaiveli turkistani ampiaisia. Meni muutama päivä että en säikkynyt kaikkia kosketuksia turkissa. Onneksi ne pirulaiset eivät tainneet saada pistettyä minua. Oppia ikä kaikki.

Lopuksi vielä hauskempaa kun ampiaiset, nimittän purjehdusta ja makkaran paistoa laavulla. Tutustuin tuossa veneilyn ihmeelliseen maailmaan. Muuten kiva laji, mutta kylmä meinasi vaivata väsynyttä koira poloa. Onneksi Valtteri antoi takkinsa ja piti minua lämpimässä sylissä, kun meinasi hytisyttää. Totuin myös pelastusliiveihin ja nyt ne päällä voi jo liikkua. Alkuun ne halvasivat minut kokonaan :)

Turvassa



Saaressa Syvärillä