Toissapäivänä jouduin luopumaan taas korvakäytävien karvoista. Isäntä kehui ja ihmetteli miten kiltti osaan olla. Koski niin vimmatusti taas se emännän suorittama nyppiminen mutta tyydyin inahtelemaan ja välillä nuolemaan kädestä. En edes itse tiedä mitä se tarkoitti, halusinkohan että se lopetettaisiin vai kiitinkö kun tiesin että se on minun parhaaksi? Tänään vietettiin taas jokunen tunti trimmauspöydällä :( Voisimpa väittää että harvan hermo kestää tuota harjoittelua ilman mitään pantoja sun muita vermeitä. Lopussa kiitos seisoo sanotaan, niin taas tänäänkin. Isäntä keksi imuroida minut trimmaus (kidutus?) session jälkeen.
En pystynyt enää muuta kuin katselemaan kattoon ja ajattelin että imuroikoot.
Onko arvon lukijoilla vinkkejä miten minun parta saataisiin kasvamaan? Se on kulunut jatkuvasta jäljestämisestä, mitä minun on aivan pakko tehdä. Siitä en pysty näemmä luopumaan, kaikilla on omat addiktionsa.
Paljon onnea Venäjän muotovalio Ellille ja ja sen kotiväelle <3!
Lopuksi muutama hämärä kuva. Mä lempipuuhaassa lintuja bongaamassa ikkunassa ja yöllinen kuva supijahdista. (tai niiden pas*ojen jahdista... toim. huomautus)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti